Elämä on haastavaa, se vaatii voimia ja taitoja.

TUE
NUORTEN
MIELENTERVEYTTÄ

"Tämä on juuri se levy, jonka
olisin itse halunnut teininä!"

—Mira Luoti
"Ota chillisti, joka päivä.
Tämän cd:n avulla se onnistuu."

—Jukka Poika

Perustaitoja peruskouluun —
kampanja nuorten mielenterveyden tukemiseksi

Lasten ja nuorten mielenterveys huolestuttaa, puhututtaa – ja tuottaa ongelmia. Yhä nuoremmilla on selviä mielenterveysongelmia ja nukahtamisvaikeudet, keskittymishäiriöt sekä muut stressioireet lisääntyvät. Yhä suurempi osa nuorista syrjäytyy, ajautuu ongelmiin tai mielenterveysperusteiselle sairaseläkkeelle.

Maailmalla kouluissa ovat yleistyneet ns. hyvinvointitaitokurssit, joissa opetetaan tunnetaitoja, stressinhallintaa, keskittymistä ja rauhoittumista. On herätty ymmärtämään, että nykyajan koulussa tulee opettaa sosioemotionaalisia taitoja, eli mm. miten tulla toimeen itsensä kanssa, ymmärtää omaa mieltä paremmin, hallita voimakkaita tunteita ja miten olla sosiaalisesti taitava. Tämä on erinomainen tapa tehdä todellista ennaltaehkäisyä -opetetaan taitoja joita elämässä pärjääminen edellyttää!!

Suomen opettajan koulutuksessa ei ole varsinaista tunnetaito-opetusta. Suomalaiset opettajat kaipaavatkin tietoa mielenterveyden tukemisesta ja siitä miten tunnetaitoja voi opettaa.

Mielenterveyspuolella on ymmärretty jo pari kymmentä vuotta stressinhallinnan, tunnesäätelytaitojen ja itse ymmärryksen merkitys. Ja esimerkiksi kaikki uusimmat kognitiivisen psykoterapian ohjelmat pohjaavat tietoisen läsnäolon harjoitteluun.
Samoin koululaisten tunnetaito-ohjelmat lähtevät liikkeelle siitä, että opetetaan olemaan tietoisesti läsnä omassa elämässä ja hetkessä. Vain tällöin voi oppia ymmärtämään ja edes huomaamaan omat tunteet sekä opetella hallitsemaan niitä paremmin.

Myös lapset ja nuoret itse kaipaavat apua oman mielen hallintaan ja rentoutumiseen… ”Missään ei opeteta, mitä tehdä jos on tosi surullinen tai vihainen.”
Ja vanhemmat tietenkin ovat huolissaan lapsistaan ja toivovat lapsilleen parasta opetusta ja valmiuksia hyvään elämään.

shutterstock_59845168

Lisää hyvinvointia, vähemmän pahoinvointia. Ja voit olla onnellisempi, tyytyväisempi ja iloisempi.

shutterstock_80698222

MINDFULNESS KANNATTAA AINA!*)

*) Lukuisissa tutkimuksissa ei ole havaittu tietoisen läsnäolon harjoittamisesta seuraavaan mitään haittoja.

TUOTE

Samsaraa Tasapaino-oppaat on julkaissut teini-ikäisille suunnatun tietoisen läsnäolon harjoituksia sisältävän cd:n. Levyllä olevan ohjelman on luonut amerikkalainen psykologian professori Amy Saltzman (www.stillquietplace.com). Ohjelman tarkoituksena on tukea nuoria kohtaamaan vaikeita tunteita ja elämän haasteita, hallitsemaan stressiä sekä kokemaan useammin hyvää oloa.

Hiljainen Rauhan Paikka, Tietoisen läsnäolon harjoitusohjelma teineille -cd:llä on mukana kaksi artistia, jotka vetoavat niin nuoriin kuin aikuisiinkin. He ovat mukana vapaaehtoisina, koska näkevät aiheen hyvin hyvin tärkeänä. He ovat myös itse harrastaneet pitkään joogaa ja erilaisia rentoutumis- ja keskittymistekniikoita, kuten mindfulnessia. Nämä artistit ovat Jukka Poika ja Mira Luoti. Lisäksi olemme keräämässä kampanjan tukilistalle muita julkisuuden henkilöitä. Ja kampanjan on tarkoitus tavoittaa aivan kaikki suomalaiset.

Cd on suunnattu yli 12-vuotiaille nuorille, mutta ostajat voivat olla yhtä hyvin nuorten vanhempia, kummeja, opettajia, psykologeja, kuraattoreita tai muita ammattikasvattajia, sillä harjoituksia voi tehdä yksin kotona tai esimerkiksi koulussa tai harrastuksissa isommassakin ryhmässä.

KAMPANJA

Jokaisesta myydystä levystä tullaan lahjoittamaan 10 € nuorten mielenterveyden tukemiseen. Käytännössä tämä summa ohjataan koululaisten ja opettajien hyvinvointitaitokoulutuksiin. Puolet em. summasta lahjoitetaan Suomen Mielenterveysseuran luokanopettajille suunnatun uuden koulutusohjelman toteuttamiseen. (Mielenterveysseuran vankka osaaminen ja ymmärrys mielenterveyden tukemisesta). Toinen puoli lahjoitus summasta ohjataan Samsaraa Tasapaino-koulutukset oy:n kautta kouluille ilmaisiin koululaisten hyvinvointitaitokursseihin. (Kokeneet hyvinvointitaito-kouluttajat ja tutkitusti toimivat koululaisohjelmat.)

Cd ei ole myynnissä kuin kampanjan yhteistyötahojen / sponsorien verkkomyymälöissä, eivätkä he ota tuotteesta omaa katetta. Vain näin on mahdollista lahjoittaa kokonaiset 10 €/cd hyväntekeväisyyteen. Levy tulee myyntiin ensiksi ainakin Samsaraan verkkokauppaan, Suomen Mielenterveysseuran verkkokauppaan ja Booky.fi -verkkokauppaan. Lisäksi neuvottelut ovat vielä käynnissä mm. parin fyysisen myymäläketjun kanssa.

Uskomme tälle kampanjalle olevan suuri tilaus! Voimme cd-levyn avulla tukea tuhansien teini-ikäisten mielenterveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi levymyynnistä saaduilla rahoilla voidaan tarjota hyvinvointitaitokursseja sadoille koululaisille peruskoulussa ja tukea satojen opettajien valmiuksia opettaa lapsille taitoja, joita hyvä mielenterveys ja elämässä pärjääminen edellyttävät.

Tähän mennessä hankkeen tukijoiksi ovat lupautuneet näyttelijä Satu Silvo ja professori, filosofi Esa Saarinen. Laulaja, näyttelijä Mira Luoti ja muusikko Jukka Poika.

Kampanjatuote on myynnissä vuoden 2015 loppuun.

Sponsorit ja myyntipaikat:



Seuraa ja kannata hankettamme Facebookissa

PARASTA LAPSELLESI
— OSTA CD!

eka

Liity postituslistallemme